SL-Mediat siirtyy Otava-konsernin omistukseen

01.03.2018

Tänään allekirjoitetulla sopimuksella Otavan Uudet Liiketoiminnat Oy on ostanut SL-Mediat Oy:n osakekannan Janne Virtaselta ja hänen omistamiltaan yrityksiltä.

SL-Mediat on vuonna 1981 perustettu kustannusyhtiö, joka julkaisee ammattimedioita työ- ja maatalouskone- sekä kuljetus- ja konepaja-aloille. Yhtiön tuotteita ovat mm. Konepörssi, Urakointi Uutiset, Ammattiautot ja Konekuriiri, jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa omien aihepiiriensä johtavina sisältö- ja ilmoitusmedioina. Yhtiön liikevaihto on n. 5 M€.

”SL-Medioilla on erittäin mielenkiintoinen markkina-asema kone- ja kuljetusalan yrittäjien sekä kalustovalmistajien ja -myyjien keskuudessa. Nyt sovittu yrityskauppa vahvistaa asemaamme erikoisalojen markkinapaikkatoimijana ja laajentaa liiketoimintaamme ammattimediakustantajaksi”, kertoo Otavan Uusien Liiketoimintojen Jaakko Haapakangas.

”Olen tehnyt pitkän matkan SL-Medioiden kanssa ja on hienoa, että olen saanut seurata yhtiön kehitystä vuosien varrella. Haluan kiittää yhtiön henkilökuntaa upeasta työstä”, sanoo Janne Virtanen.

”Uskon, että yhdessä Otavan kanssa pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä laadukkaampia sisältö- ja näkyvyysratkaisuja sekä vastaamaan paremmin monikanavaisuuden tarpeisiin”, toteaa SL-Medioiden toimitusjohtajana jatkava Jussi Lehtonen.

Lisätietoja:
Otavan Uudet Liiketoiminnat: Johtaja Jaakko Haapakangas, jaakko.haapakangas@otava.fi, 040-5045240
SL-Mediat: Toimitusjohtaja Jussi Lehtonen, jussi.lehtonen@sl-mediat.fi, 0400-630607