Otava Oy mukaan uuteen suomalaiseen elokuvayhtiöön edistämään kotimaisten laatuelokuvien toteutumista

17.06.2020

Tuntematon sotilas -elokuvan rahoituksen keränneet sijoittajat ovat yhdessä Otava Oy:n kanssa ostaneet elokuvan tuottaneen Elokuvayhtiö Suomi 2017 Oy:n. Uuden nimen, Aurora Studios Oy, saava yhtiö tulee keskittymään kotimaisten pitkien elokuvien kehittelyyn, rahoitukseen ja levitykseen.

Yhtiön omistavat CapManin perustajana tunnettu pääomasijoittaja Ari Tolppanen sekä ICECAPITALin  perustaja, investointipankkiiri Ari Lahti ja Otava Oy. Toimiva johto tulee myös yhtiön osakkaiksi. Aurora Studios Oy ei ole osa Otava -konsernia, vaan itsenäinen toimija.

‘Aurora Studios on perustettu mahdollistamaan ja helpottamaan tuottajien ja tekijöiden työtä sekä edistämään kotimaisten laatuelokuvien toteutumista. Yhtiö ei itse tuota, vaan toimii tuotantoyhtiöiden kumppanina ja liittolaisena auttamassa lahjakkaita tiimejä tuomaan visionsa ideasta valkokankaalle’, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Ari Tolppanen kertoo.

Aurora Studios Oy on käynnistänyt jo toistakymmentä projektia, joissa kirjoista tai alkuperäisistä käsikirjoituksista kehitetään tulevina vuosina kuvattavia pitkiä elokuvia.

Yhtiö on jo tehnyt optiosopimuksia kirjojen elokuvaoikeuksista, mm. näyttelijä-käsikirjoittaja Emmi Pesosen syksyllä 2020 ilmestyvään esikoisromaaniin Maailman kaunein sana, jonka uusperheen iloista ja haasteista kertovasta tarinasta se kehittää elokuvaa Pesosen ja ohjaaja Paavo Westerbergin kanssa. Suunnitteilla on myös elokuva legendaarisen yritysjohtajan Kirsti Paakkasen tarinasta perustuen Ulla-Maija Paavilaisen menestyskirjaan Suurin niistä on rakkaus.

Yhtiön levitettäväksi tulee vuonna 2021 mm. Inka Kallénin ja Aku Louhimiehen kirjoittama ja Louhimiehen ohjaama kesällä kuvattava elokuva Odotus, joka on löytänyt inspiraationsa Juhani Ahon Papin rouva -klassikon henkilöistä ja tarinasta.

Lisäksi yhtiö jatkaa Tuntematon sotilas -elokuvan ja tv-sarjan oikeuksien hallinnoimista. Yli miljoona katsojaa Suomen itsenäisyyden juhlavuonna teattereihin houkutellut elokuva jatkaa elämäänsä mm. kansainvälisissä suoratoistopalveluissa.

Uuden elokuvayhtiön toimitusjohtajana aloittaa elokuussa 2020 kokenut levityksen ammattilainen Antti Toiviainen. Sisältöjohtajana toimii elokuva-alan monitoiminainen, elokuvantekijä Roosa Toivonen.

Yhtiön hallituksessa ovat Ari Tolppasen ja Ari Lahden lisäksi Otavan kirjallinen johtaja ja Otavan Kirjasäätiön pääsihteeri Minna Castrén, sekä Otavan hallituksen jäsen Heikki Lehtonen.

​​​​​​​Lisätietoja:
Ari Tolppanen, Aurora Studios – hallituksen puheenjohtaja / 0500 407 343
Antti Toiviainen, Aurora Studios – toimitusjohtaja / 040 772 6809
Roosa Toivonen, Aurora Studios – sisältöjohtaja / 040 142 0700
​​​​​​​Alexander Lindholm, Otava Oy, toimitusjohtaja / 040 833 0126