Seuran tuottaja Liina Putkosen työ vei hänet sattumalta hyväntekeväisyysyhdistyksen hallitukseen. Pakkopullasta tulikin sydämen asia. 

”Se on pari kokousta vuodessa, ei sen kummempaa.”

Näillä sanoilla siirtyi hallituspaikka Lasten kesäleiriyhdistys -76:ssä minulle, kun kollega lähti Seura-lehdestä uusiin töihin.

Hallituspaikka oli historiallisia peruja, sekin kerrottiin. Seura on joskus ”sata vuotta sitten” sitoutunut mukaan lasten kesäleiritoimintaan, joka kulkee monen suussa nimellä Kurun kesäleiri, ja sillä tiellä ollaan. Tarkempaa ei kollega osannut kertoa, sillä vuosien kuluessa ja ihmisten vaihtuessa tieto kaiken syistä ja seurauksista oli rikkinäisen puhelimen tavoin rispaantunut.

Mukana oltiin, kun se nyt oli ollut tapana.

Pitäisikö leirit perua?

Koronan takia kevään ensimmäinen kokous istuttiin etänä. Olin valmistautunut nopeaan asioiden läpikäyntiin ja jatkamaan töitäni, joita niitäkin riitti, kroonista etätyötä kun vasta opeteltiin. Yhdistyksellä on palkallinen, pätevä toiminnanjohtaja, joten ajattelin meidän vain siunaavan hänen tekemisensä, koska näin oli tehty aikaisemminkin.

”Pitäisikö kesäleirit perua? Koronan takia niiden järjestämisessä on monia riskejä.”

Lause herätti palaverihorroksesta. Olin ennen kokousta googlannut yhdistystä ja tiesin, että leirikesä tarjoaa monelle lapselle turvallisen, läsnäolevan ja virikkeitä tarjoavan viikon, joka joskus on jopa ainoa laatuaan koko kesässä.  Ehkäisevää lastensuojelutyötä oli verkkosivujen mukaan tehty – ei nyt sataa vuotta – mutta kuitenkin jo 40 vuotta. Ja nyt istuin kokouksessa, jossa ehdotettiin, ettei tätä apua tarjottaisikaan kesänä, jolloin varsin moni lapsi oli koronan sulkutoimien takia hätää kärsimässä.

Rohkaistuin, avasin mikrofonini ja vetosin lasten hyvinvointiin sekä siihen, että korona-aallon laimennuttua kesää vasten riskejä voisi minimoida hyvällä hygienialla ja toiminnan ohjaamisella. Onneksi en ollut yksin, vaan moni muukin oli lopulta lasten puolella riskeistä huolimatta.

Lopputulema oli, että leirit pidettiin. Kymmenet ja kymmenet lapset saivat nauttia kesästä niin kuin kaikkien lasten pitäisi saada nauttia: uiden, pelaten, syöden lämmintä, ravitsevaa ruokaa ja lomaillen huolettomasti turvallisten aikuisten valvonnassa.

Pakkopullasta hyvän tekemiseen

Nyt odottelen jo innolla syksyn kokouskutsua, jotta saan kuulla, miten leirit lopulta menivät ja millaisia kokemuksia tänä kesänä jaettiin. Pakkopullalta maistuneesta hallituspaikasta on tullut tärkeä, saan oikeasti olla mukana tekemässä hyvää.

Vieläkään en tiedä kesäleiritoiminnan taustoja tarkkaan, mutta se on selvinnyt, että Seura-lehti on itse asiassa ollut aloitteen tekijä Lasten kesäleiriyhdistyksen perustamisessa. Seuran, virallisissa papereissa nykyään Otavamedian, lisäksi yhdistyksen taustayhteisöjä ovat Ylöjärven kaupunki, Väestöliitto ja Suomen Nuorisoseurat ry.  Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys saa toimintaansa avustusta Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta STEA:lta.

Joku päivä lähden etsimään vanhoista Seura-lehdistä tietoa, miten yhdistys sai vuonna 1976 alkunsa ja miksi. Mutta sitä ennen haastan koko Otavan väen kertomaan omien yksiköidensä hyväntekeväisyydestä tänään ja kautta aikojen. Nyt kun maailma on mullistuksessa ja ihmisyyden ja auttamisen eetos on uhkien keskellä vahvassa nousussa, voisimme mekin omalta osaltamme olla mukana tässä tervetulleessa suuntauksessa. Kerrotaan ainakin toisillemme, miten teemme hyvää ja voisihan siitä kertoa ihan muillekin. Yritysvastuu on muutakin kuin vihreää logistiikkaa.

Kirjoittaja: Liina Putkonen, Seura