Led valot: energiatehokkuutta ja työturvallisuutta
18.06.2018Välkkyvät ja rikkonaiset loisteputket sekä hämärässä punaisena hehkuva sähkömittari. Tuttua monelle tuotantotilalle, mutta Keuruulla sijaitsevassa Otavan Kirjapainossa ei jääty toimettomaksi.
Otavan Kirjapainossa Keuruulla on tehty kirjoja yli sadan vuoden ajan. Suomalaisena kirjanpainajana Otava valmistaa kirjoja, jotka on toteutettu kaikilta osin vastuullisesti. Kirjat valmistetaan kotimaassa, tehokkaasti ja ympäristöä kunnioittaen.
Otavan Kirjapainossa käytetystä paperista ja kartongista merkittävä osa on kotimaisia, sertifioituja laatuja. Jätteiden kierrättäminen on toiminnan perusasia, ja tuotannossa lajitellaan jäte siellä, missä sitä syntyy. Tuotannon sivutuotteista menee hyötykäyttöön 97 %, josta energiajätettä on noin 5 %. Kaatopaikalle päätyy vain alle prosentti kaikesta syntyvästä jätteestä. Kattavampi tutkimus energiankäytöstä avasi silmät myös valaistuksen merkityksellisyydestä.
Vanhanaikainen, hämärä valaistus on energiasyöppö ja vaikuttaa heikentävästi sekä työturvallisuuteen että työviihtyvyyteen.
Hiilijalanjäljen pienentäminen oli yksi tärkeistä syistä led-valaistusjärjestelmään siirtymisessä. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin se, että panostamme tällä ratkaisulla työviihtyvyyteen ja työturvallisuuteen. Kaikki meillä Otavalla alkaa ihmisistä.
Kotimainen Greenled oli Otavalle luonteva kumppani kirjapainon valaistuksen uudistamiseen. Greenledin Suomessa valmistetut valaisimet ovat 100 %:sti kierrätettäviä, ja led-valot yhdessä älykkään valaistuksenohjauksen kanssa tuottavat liiketoiminnalle huomattavia energiansäästöjä sekä pienentävät hiilidioksidipäästöjä.
Kumppanin valintaan vaikutti myös kotimaisuus – sekä Otavan Kirjapainolla että Greenledillä on Avainlipputunnus osoituksena tuotantonsa ja lopputuotteidensa kotimaisuudesta.
Uusien valaisimien lisäksi kirjapainoon asennettiin älykäs valaistuksen ohjausjärjestelmä, jonka avulla ohjaus, automatiikan asettaminen ja kulutuksen seuranta on helppoa ja havainnollista.
Otavan kirjapainossa saavutettiin 75 %:n energiasäästö entiseen valaistukseen verrattuna. Tämä tarkoittaa 91 tonnin edestä pienentyneitä hiilidioksidipäästöjä.
Lisäksi tuotannosta kuulleet kommentit: ”Hei täällähän näkee!” piristävät päiviä.
Marko Silventoinen
toimitusjohtaja
Otavan Kirjapaino Oy
”Jokainen päivä on mahdollisuus – mahdollisuus oppia uutta, jakaa omaa osaamista ja luoda menestymisen edellytykset.”