Yritykset liikkuivat lasten hyväksi – kymmeniä miljoonia askeleita ja 100 % tukea lapsille

19.05.2026

Tukikummit Säätiön #Steps4Tukikummit -kampanja järjestettiin tänä vuonna jo kolmatta kertaa. Kampanjassa yritykset, työntekijät ja kumppanit yhdistivät voimansa lasten ja nuorten hyväksi. Otava-konserni osallistui kampanjaan toista kertaa. Muut tänä keväänä mukana olleet yritykset olivat PWC, CapMan ja SAM Headhunting.

Jokainen askel oli enemmän kuin liike

Kampanjan aikana kertyi kymmeniä miljoonia askeleita, jotka muuttuivat konkreettiseksi tueksi lapsille ja nuorille eri puolilla Suomea, mahdollisuudeksi jatkaa harrastusta, kuulua joukkoon ja kokea merkityksellisyyttä arjessa. Jokainen askel vei lähemmäs tavoitetta, mutta ennen kaikkea lähemmäs tasa-arvoisempaa lapsuutta.

Kampanja huipentui Helsinki City Running Day -tapahtumaan, jossa osallistujat juhlistivat yhteistä matkaa ja sitä voimaa, joka syntyy, kun liikumme yhdessä jonkin itseämme suuremman puolesta.

Konkreettinen vaikutus: varat suoraan lapsille ja nuorille

Kerätyt varat ohjataan täysimääräisesti Tukikummit Säätiön kautta tukea tarvitseville perheille. Tuki kohdistuu erityisesti lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksiin ympäri Suomen. Tukikummien toimintamallin mukaisesti 100 % lahjoituksista menee suoraan avunsaajille ilman hallinnollisia kuluja, mikä varmistaa lahjoitusten maksimaalisen vaikuttavuuden.

Kampanjan avulla mahdollistetaan yhä useammalle lapselle se, mikä liian monelle ei ole itsestään selvää: mahdollisuus harrastaa, kuulua joukkoon ja rakentaa turvallista arkea.

”Otava-konserni haluaa olla tässä mukana ja edistää lasten tasavertaisia mahdollisuuksia, harrastaa, oppia ja kasvaa”, sanoo konsernijohtaja Alexander Lindholm.

Suomen lasten tilanne huolestuttaa – yritykset osana ratkaisua

Lasten ja nuorten taloudellinen tilanne Suomessa on heikentynyt viime vuosina, ja yhä useampi lapsi kohtaa arjessaan rajoitteita, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen.

#Steps4Tukikummit-kampanja osoittaa, että yrityksillä on merkittävä rooli yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa, ei vain lahjoitusten kautta vaan myös aktivoimalla työntekijänsä mukaan tekemään hyvää.

Tällä hetkellä Suomessa:
• yli 137 000 lasta elää hyvin pienituloisissa perheissä
• jopa joka kolmas lapsi näissä perheissä joutuu luopumaan harrastuksestaan

Yhteinen liike jatkuu

#Steps4Tukikummit-kampanja osoittaa, että yhdessä voidaan saada aikaan konkreettista muutosta. Yritysten, työntekijöiden ja kumppaneiden yhteinen panos ei ainoastaan kerännyt varoja, vaan lisäsi ymmärrystä lasten eriarvoistumisesta ja vahvisti yhteisöllisyyttä työpaikoilla. Tukikummit Säätiö jatkaa työtään sen eteen, että yksikään lapsi ei jäisi ilman mahdollisuutta harrastaa ja kuulua joukkoon.

‘’Yrityksillä on nyt tärkeä rooli osana ratkaisua. #Steps4Tukikummit-kampanja osoittaa, että kun yritykset sitoutuvat ja innostavat omat työntekijänsä mukaan, vaikutus on merkittävä. Kyse ei ole vain lahjoituksista, vaan yhteisestä liikkeestä kohti tasa-arvoisempaa tulevaisuutta lapsille Suomessa,’’ Joakim Frimodig, Tukikummit Säätiön hallituksen puheenjohtaja kertoo.

Tukikummit Säätiö on kerännyt jo yhteensä yli 8 miljoonaa euroa lasten ja nuorten hyväksi 20 toimintavuoden aikana. Tänä vuonna #StepsforTukikummit- kampanjan tuotto oli 120 000 euroa.

Lisätiedot
Emilia Åberg, CEO Tukikummit Säätiö
050 5855 744

Alexander Lindholm, konsernijohtaja
040 8330 126