Otava ostaa Kariston kustannustoiminnan

08.01.2020

Kustannusosakeyhtiö Otava ostaa Kariston kustannustoiminnan. Karisto tunnetaan esimerkiksi Lee Childin Jack Reacher -jännäreistä, Anneli Kivelän Katajamäki-teoksista sekä Johanna Hulkon ja Jari Paanasen Geoetsivät-lastenkirjasarjasta.

Vuonna 1900 perustettu Karisto on Hämeenlinnassa toimiva suomalainen yleiskustantamo. Karisto julkaisee kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjoja sekä tietokirjoja. Karisto julkaisee vuosittain noin sata uutuusnimikettä.

”Yrityskauppa on osa Otavan strategiaa, jossa haemme kasvua nykyistä kustannusohjelmaamme täydentävällä toiminnalla. Kariston ohjelmasta löytyy myös paljon annettavaa äänikirjojen kasvaville markkinoille”, kertoo Otavan toimitusjohtaja Pasi Vainio.

”Yrityskaupan avulla saamme etsimiämme synergiaetuja ja osaamisresursseja, joita erityisesti äänikirjojen liiketoiminnan hyvin nopea kasvu vaatii”, Kariston toimitusjohtaja Mika Kotilainen iloitsee.

Nyt tehdyllä sopimuksella Otavalle siirtyy koko Kariston kustannusliiketoiminta. Kariston kustannustoiminta jatkuu Kariston nimellä ja samalla kustannusliiketoiminnan työntekijät siirtyvät Otavan palvelukseen. Kauppa astuu voimaan 1.2.2020.

Kauppaan eivät sisälly Alfamer ja Karistopap -liiketoiminnat.

Lisätietoja:
Kustannusosakeyhtiö Otava: Toimitusjohtaja Pasi Vainio 050 032 9591 pasi.vainio@otava.fi
Karisto: Toimitusjohtaja Mika Kotilainen 0500 726 698 mika.kotilainen@karisto.fi