Jaakko Haapakankaasta Uusien liiketoimintojen johtaja

Otavamedia Oy:n hallitus on nimittänyt tuotantojohtaja Jaakko Haapakankaan yhtiön Uudet liiketoiminnot -yksikön johtajaksi. Haapakankaan vastuulla säilyvät edelleen myös nykyiset tuotantojohtajan tehtävät. Nimitys astuu voimaan 1. toukokuuta 2011.

Jaakko Haapakangas on tullut konsernin palvelukseen marraskuussa 2001. Hän on toiminut Otavamedia Oy:n lehtituotannon kehittäjänä ja valokuvaajien ja studioiden esimiehenä. Syyskuussa 2009 hänet nimitettiin koko Otava-konsernin tuotantojohtajaksi. Tässä tehtävässään hän on vastannut konsernin lehti- ja kirjatuotannon toiminnan kehittämisestä suhteessa ulkopuolisiin yhteistyötahoihin ja toiminut lisäksi Kustannusosakeyhtiö Otavan tuotantopäälliköiden esimiehenä.

Johtaja Jaakko Haapakangas raportoi Otavamedia Oy:n toimitusjohtajalle Alexander Lindholmille.